sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Noku kaikki muutkin...

Nyt se flunssamörkö on kovaa vauhtia kipittämässä mun luokse. Lämpöä on hieman, joka paikkaa särkee. Tietenkin just, kun tuo mun paras ystäväni alkaa parantua. Mutta mä taistelen tätä flunssaa vastaan niin kovasti kun kykenen, en anna sen tulla kun on suunnitelmiakin ens viikonlopulle. Mä en kestä enää olla erossa tosta yhdestä toista, tai kolmatta viikkoa. En oikeesti kestä. Sitä paitsi, mulla on äidinkielen valtakunnalliset torstaina. Se on jo itsessään ahdistava tilanne, niin kuinka ahdistava se sillon on, jos jälkikäteen sen joudun tekemään? Vastaus on helvetillinen.

Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, niin ainakin sanotaan. Tosin, mä järjestän nyt itseni särkyineni tonne nukkumattilandiaan, höyhensaarille. Jos sitä olis vaikka huomenna hiukan parempi olo. Toivoa saa aina. Olo on kyllä sen mukainen, että kuume olisi noususuunnassa. That's so sad. En tykkää, en sitten yhtään. Mutta toistellaan nyt vielä että kyllä tää tästä...

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Myötäkipua

Nyt saa parasta ystävää pitää henkisesti kädestä kiinni. Se reppana on nyt matkalla sairaalaan, ei se pysty nieleen mitään ja hyvä ku henkikään kulkee. Mä oon jo muutaman päivän tukenut sitä. Sehän tässä kärsii, mutta on tää mullekin tuskallista, kun rakas ihminen kärsii niin kovasti... Mutta toivottavasti tää tästä alkaa meneen parempaan suuntaan, eikä enää pahempaan. Oikeestaan mä en kohta enää tiedä, onko tässä enää mitään pahempaa kun se, et menis henki tolta tytöltä. Oikeesti, nyt, kaikki jotka lukee tän, toivokaa mun kans yhdessä et mun rakas paranee pian...


Päivitystä ! Rakas muruseni ystäväiseni ihanaiseni on nyt vielä yön sairaalassa, mutta olo on jo parempaan päin! Jeiii. Voitte vaan kuvitella, kuinka helpottunut ja onnellinen mä olen nyt. Hihii. Tuitui. Toivotaan et tästä ei tuon kunto enää romahda, vaan että aletaan nyt parantua. Siä se ressukka syö jätskiä. Yh. Mä tahon kans. Tahdon mun parhaan ystävän vierelle. En siis vaan sen jätskin takia, vaan siks et saisin olla sen lähellä. 


keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Ole ilolla paha ihminen

Tiedän, miltä tuntuu olla koulukiusattu. Tiedän, miltä tuntuu olla nainen. Tiedän jopa senkin, että miltä tuntuu menettää joku läheinen. Mutta parhaiten tiedän sen, minkä jokainen tietää omalta kohdaltaan: tiedän millaista on olla minä. Se on yksi elämän vaikeimmista asioista. Siinä on paljon vaiheita, joista täytyy päästä läpi jollain tavalla. Elämä aloitetaan syntymällä, lopetetaan kuolemalla, mutta väliin mahtuu monta vuotta ja niiden mukana erilaisia käänteitä. Elämä voi usein hyvinkin olla ruusuilla tanssimista – siihen vain kuuluu myös ne piikit.

Monesti sitä pysähtyy miettimään, että ’kuka olen?’ tai ’miksi olen täällä?’. Kysymykset ovat ehkä juuri niitä vaikeita itselle, mutta vain sen itse voi tietää. Toisinaan vastausta etsii koko elämänsä ajan, joskus se on selvää alusta asti. Mutta miksi ihminen alkaa etsiä omaa itseään useimmiten vasta murrosiän portailla? Oma näkemykseni tähän on se, että syntymästä eteenpäin ensimmäiset vuodet sitä pientä ihmistä, lasta ohjaa toiset ihmiset. Antavat ruokaa, opettavat kävelemään, päättävät joskus jopa harrastuksista ja ystävistä. Ei siinä paljoa jää lapsella tilaa etsiä omaa itseään. Tässä vaiheessa lapsi käsittää ”minän” niin, että se on oma nimi, ikä ja kourallinen nippelitietoa elämästä, esimerkiksi lemmikit, perheen tilanne ja lempivärit. Ehkä juuri siksi lapsuus onkin useimmiten lapsella onnellisinta aikaa?



Koskaan ei ole täysin yksin. Oman minäkuvan muodostamisessa auttaa useimmiten ympäristö, mutta onko se aina hyvä asia? Tämä paljonpuhuttu ympäristö antaa ainakin nykypäivänä sellaisen kuvan, että nuoren tulisi olla hoikka ja pukeutua merkkivaatteisiin, pillifarkkuihin ja lyhyeen nahkatakkiin. En ole sellainen, olenko vääränlainen? En ole. Tiedän sen siitä, että olen minä. Tiedän olevani ainutlaatuinen.

Tiedän monia, jotka taistelevat itsetunto-ongelmien kanssa – eivät siis ole sinut itsensä kanssa. Kun käsitys itsestä ja siitä, millainen pitäisi olla, on vääristynyt liikaa, on vaikea auttaa. Vääristyneen minäkuvan ja ympäristön paineiden tuloksena yleisinä ”kansantauteina” ovat masennus, syömishäiriöt ja itsetuhoisuus. Näiltä ongelmilta ei koskaan vältytä. Missä on syy? Ehkäpä siinä, että joku älypää keksi sanan ”normaali”. Miten määritellään normaali? Yleisin käsitys tästä normaalista on se, että parisuhteessa on kaksi eri sukupuolen edustajaa, pukeudutaan kuten muut ja tehdään samoja asioita.



Jos jokainen uskaltaisi olla oma itsensä, maailma olisi ehkä parempi paikka asua. Mutta toisaalta, jos kaikki löytäisivät oman itsensä heti alussa, elämä olisi todennäköisesti pelkkää suorittamista. Jokaisella kolikolla on kaksi puolta. Näin käy myös usein sillä, mitä on itse. Voi olla oma itsensä olematta aina samanlainen. Harva esimerkiksi naureskelee yksikseen jollekin, mitä joku muu heittää, vaan on useimmiten rauhallinen, kun taas ystävien kanssa on pirteä ja iloinen.

Mikään ei tee musta täydellistä, mutta tiedän olevani minä. Tiedän, miltä tuntuu olla ainutlaatuinen.
Kipinän tälle kirjoitukselle antoi ihminen, joka oli puhumassa juurikin tästä aiheesta koulullamme tänään, huhtikuun kymmenentenä päivänä vuonna 2012. Tapa, jolla hän puhui, antoi voimaa. Se todellakin antoi voimaa olla oma itsensä, ja toivoisin voiman kulkeutuvan kaikille muillekin. Jokainen tarvitsee voimaa elämänsä tiellä. Se tärkein voima on rohkeus olla oma itsensä. Siitä lähtee kaikki muu oma eläminen. Miksi esimerkiksi ihminen söisi, jos ei välittäisi yhtään omasta itsestään ja hyvinvoinnistaan? Täytyy oppia pitämään huolta itsestään, ennen kuin voi huolehtia muista.

Noin viikko sitten oli myös eräs ihminen koulullamme muistuttamassa meitä siitä, että jokainen on lahjakas jossakin. Vaikka ei olisi näkyvää taitoa, se lahjakkuus voi olla vaikka vain kyky olla ystävä. Ainutlaatuinen talentti totta kai sekin. Tai jos palataan tuohon tämänpäiväiseen, yksi suurimmista lahjoista, joka piilee kaikilla, on taito olla minä. Toiset sanovat sitä ”Jumalan Lahjaksi”. Itse en usko kyseiseen kaikkivaltiaaseen, mutta uskon itseeni. Itselleni Jumala ei tuo varmuutta, koska en usko siihen, mutta tiedän olevani itse olemassa ja saan siitä vapautta ja rauhaa.



Minä tai itse on mielenfilosofinen käsite, joka viittaa henkilön olemukselliseen, muuttumattomaan ytimeen, joka koostuu sellaisista ominaisuuksista, jotka erottavat henkilön muista yksilöistä. Filosofisena ongelmana on määritellä, mitä nämä ominaisuudet ovat, ja tähän on ollut useita lähestymistapoja.” Näin kertoo Wikipedia, kun hakukenttään kirjoittaa tuon maagisen, jo tässäkin useasti toistetun sanan – minä. Paremmin en olisi itse voinut tätä määritellä. Wikipedia voi antaa yleiskäsityksen kyseisestä käsitteestä, mutta se, tai mikään / kukaan muu ei koskaan täysin tiedä, että millainen minä olen, tai sinä olet. 

Niin erilaisia toisistaan voi viikot olla toisinaan

Tilanne on nyt parempi. Olo on nyt kohtuullinen. Rakastan paljon. Se auttaa mua pysymään pystyssä. Nyt on kaikki tasapainossa. Viikonlopusta pieni osa oli suurta tuskaa, mutta ei siitä sen enempää (niistä kokemuksista en halua puhua ikinä enää). Perjantaina tuli otettua, lauantaina oli krapula. Hupsista. Mähän oon kun pappi, saarnaan ties mistä mutta teen saarnojani vastaan. Anteeks joo, emmä oo täydellinen.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Se tunne kun...

... sattuu koska ahdistaa, ahdistaa koska sattuu ja tekis mieli itkeä. Oikeasti, itkeä silmät päästä, itkeä itsensä uneen. Niin paljon rakkaus voi saada aikaan. Se, että tietää, että toista sattuu. Siihen päälle vielä tieto siitä, että se mitä eniten odottaa tapahtuvan, tulee tuskin koskaan tapahtumaan. Mä en tunne olevani oikeassa paikassa. Tuntuu pahalta. Ihan oikeesti.


Anna mun mennä
mä paikkani tiedän
Se ei ole täällä,
mä löydän sen vielä
Ei enää tätä enempää
Viimeinen katseesi
läpi minun kulki
se liikaa tuntui
Sinustako luopuisin mä näin ?



maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kaipuu on lintu




Se lentää sinussa 
kohti kevättä 
ja syksystä pois 
koskaan levähtämättä

Ei sellaisia käsiä kellään 
että voisi peittää korvansa 
kaipuun linnun kirkaisuilta 

Se kutsuu mukaansa 
sinne missä ei muuta ole 
kuin ikuisesti ihanaa 

Yhtäkään lintua 
et haluisi niin vaientaa 
etkä yhtäkään 
halua niin kuunnella 

~ Tommy Tabermann